Historia

Alla seuran historiaa vuosilta 1970 - 1995.

 

25 VUOTTA

SEURAN PERUSTAMINEN


 

Valkeakosken lähivesillä on purjehdittu kauan. Ensin soutuveneillä lakanapurjeiden avulla myötätuuleen. Sitten joku hankki varsinaisen purjeveneen. Sitä ihmeteltiin, sillä olihan läheiset järvet kivikkoisia. Vasta kun todettiin, että kivet etupäässä olivat syvällä pohjassa tai rannoilla alkoi purjevenekanta pikkuhiljaa lisääntyä.

Järjestettyä purjehdustoimintaa harjoittivat ensiksi vesipartiolaiset, joilla myös oli tyydyttävä määrä purjeveneitä harrastajien käyttöön. Näistä partiopojista joillekin jäi purjehdusharrastus veriin senkin jälkeen kun vesipartiolaisten kalusto ja toiminta alkoi tyrehtyä.

Purjeita alkoi näkyä Valkeakosken ympäristövesillä entistä enemmän. Kaikki pursimiehet tunsivat toisensa hyvin, vaikka yhteistä ei ollutkaan muu kuin kiinnostus purjehdukseen. Kun sitten pelkkä sunnuntaipurjehdus ei enää tyydyttänyt alettiin, purjehtijoiden keskuudessa puhua yhteistoiminnasta.

Seura-ajatus sai vauhtia vuoden 1970 kesällä kun havaittiin, että kasvanut harrastajajoukko järjestäytyneenä saisi aikaan venepaikkoja, talvisäilytyspaikkoja, yhteisostoja, järjestettyjä kilpailuja ja retkipurjehduksia. Ajatus alkoi nopeasti kehittyä. Lähes viikoittain pidettiin kokouksia ja seuran perustamista suunniteltiin todella aktiivisesti. Kokouksiin hankittiin tietoa yhdistyslainsäädännöstä, mallisäännöt Suomen Purjehtijaliitolta sekä kuultiin ohjeita muilta yhdistyksiltä.

Lopulta kaikki oli valmista. Kaikille tunnetuimmille annettiin suullinen kutsu perustavaan kokoukseen. Niinpä sitten sunnuntaina 15.11.1970 klo 15.00 oli Ravintola Hopealinjassa kymmenen asianharrastajaa koolla perustavassa kokouksessa.

Työryhmän laatiman alustuksen luki kokousväelle kokouksen puheenjohtajaksi valittu Heikki Collin. Siinä todettiin mm. sen hetkisen venemäärän, mikä oli noin 10 venettä, kasvavan jo seuraavana vuotena noin 15 veneeseen. Alustuksessa kiinnitettiin huomiota myös yleisiin vesilläliikkumissääntöihin ja purjehdustietouteen ja -taitoon. Purjehdusseuran tarpeellisuudesta paikkakunnalla oltiin yksimielisiä ja perustamispäätös tehtiinkin yksimielisesti.

Uuden perustetun seuran puheenjohtajaksi valittiin Harry Hurme ja varapuheenjohtajaksi Matti Tulonen. Ensimmäinen hallitus sai kokousväeltä runsaasti ohjeita ja ajatuksia tulevaa toimintaa varten.

TOIMINTA LÄHTEE KÄYNTIIN 1971

Perustavasta kokouksesta oli ehtinyt kulua vain pari viikkoa kun seuralle valittu hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseensa. Ensimmäisiä asioita oli yhdistyksen rekisteröinti. Jäsenhankintaa, rahoitusta ja toimintaa suunniteltiin lähes viikoittain pidetyissä kokouksissa.

Selkeästi nähtiin tarve löytää toiminnan ylläpitämiseksi paikka, missä voitaisiin kokoontua, pitää veneitä ja mistä olisi lyhyt matka purjehdittaville vesille. Lentokoneesta käsin oli Seppo Koiviston toimesta havaittu mahdollinen purjehtijoiden käyttöön hyvin soveltuva lahti, mikä sijaitsi Riuttasaaren länsirannalla. Tätä käytiin sittemmin porukalla katsomassa ja se miellytti heti kaikkia.

Samana keväänä tarjoutui tilaisuus ostaa Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ltä käytöstä poistettu tukkimiesten asuntoalus "Roine". Siitä tehtiinkin kaupat vielä ennen kesää ja 7 päivänä kesäkuuta 1971 alus siirrettiin Riuttasaaren rantaan, mihin oli käyttöoikeus saatu saaren omistaneelta Voipaalan kartanolta.

 

Seuran tukikohta "Moikka" alkuaikojen ryhdissään 1970-luvun alkupuolella.

Ensimmäinen toimintavuosi sisälsi runsaasti Roineen ja rannan kunnostus­talkoita. Roineen kylkeen saatiin veneille kaivattuja venepaikkoja ja sisätilat kunnostettiin kokous- ja saunatiloiksi. Ensimmäiset seuran järjestämät kilpailut järjestettiin 19.7.1971. Seuran venekannasta merkittävimmän osan muodostivat lightningit. Loppuvuodesta alettiin seuralle rakentaa kahta optimistijollaa talkootyönä Pertti Jalosen johdolla.

Ensimmäinen toimintavuosi oli vielä osin hapuilua, mutta seuran jäsenten aktiivisuus toimintaa kohtaan oli kiitettävää.

TOIMINTA SAA MUOTONSA

Seuran venekanta koko 70-luvun ajan oli kevytvenevoittoinen. Toiminta perustuikin pitkälti wikloille, optareille ja lightningeille järjestettyihin kilpailuihin. Aktiivisuus vaihteli vuosittain suuresti. Parhaina vuosina kilpailuja oli todella runsaasti, mm. vuonna 1972 Mallasselällä järjestettiin yhdeksät kilpailut. Tämän lisäksi osallistuttiin Vanajaveden Purjehtijoiden järjestämiin Viidennumero Raceen ja Vanajaveden Purjehtijapäiville. Kilpailuihin osallistuminen Vanajalla vaati aina veneiden hinaamisen Viidennumerolle, mikä oli hidasta ja työlästä. Omista kilpai­luista heinäkuulla järjestettävät Mallas­vesipäivät saivat nykymuotonsa vuonna 1978.

Ensimmäiset tuntumat isompiin kilpailuihin saatiin 1975, jolloin seurasta osallistui yksi lightningniin Päijänne-purjehdukseen kuin Keurusselällä järjestettyihin litien EM-kilpailuihinkin. Lightningit alkoivatkin olla seuralle pääpainoalue. Perustettiin lightning-laivue 1977, minkä kapteeniksi tuli tunnettu veneenrakentaja ja lightningien kehittäjä ja rakentaja Veikko Ylä-Rakkola. Ensimmäiset ko. venetyypin ranking-kilpailut järjestettiin vuonna 1978.

Vuosikymmenen alkupuolella panostettiin voimakkaasti optimistijollien rakentamiseen ja juniorikoulutukseen. Muutamana 1970-luvun alun vuotena seuralla oli käytössään vuokrattuna Apianlahdella sijainnut kaupungin omistama venevaja lähinnä optareiden ja varusteiden säilytykseen.

Vuonna 1972 Valkeakosken Purjehtijat ry. hyväksyttiin SPL:n jäsenseuraksi, seuran viralliseksi tunnukseksi tuli "V" ja aloitettiin purjehdusseuralipun hankintatoimet. Seura saikin sittemmin seuraava­na vuonna oman lippunsa.

Riuttasaari siirtyi 1973 Voipaalan kartanolta Valkeakosken kaupungille. Maa-alueeseen saatiin kuitenkin käyttöoikeus, tosin vasta vuonna 1976. Laituripaikkojen vähäisyys alkaa koetella vuosikymmenen lopulla. Tukikohtana Roine alkaa rapistua ja jäsenistö väsyä sen kunnossapitoon ja ainaisiin pumppaustalkoisiin sekä muihin murheisiin. Lopulta 1979 Roine pistetään vaarallisuutensa vuoksi käyttökieltoon ja seuraavien vuosien aikana se saadaan lopulta lähes kokonaisuudessaan hävitettyä. Kaupungin 1978 aloittamat laituri- ja satamajärjestelyiden kehittämissuunnitelmat eivät seuralaisten mielestä etene lainkaan.

70-lukuun sisältyy kaikenlaista yrittämistä. Normaalin kilpailutoiminnan lisäksi hankitaan kalustoa, mm. vieläkin käytössä oleva Kello alumiinivene. Aloitetaan vuosittaiset venenäyttelyretket, koulutetaan katsastajia ja kilpailutoimihenkilöitä, tehdään seuraa tunnetuksi niin epäonnistuneen Pursibingon pyörittämisen (1973) kuin Hopealinjassa yhdessä ravintolan kanssa organisoitujen härkäiltojenkin avulla. Vuosikymmenen loppupuolella aloitettiin ensin tiiviimpi yhteistyö Vanajaveden Purjehtijoiden kanssa ja sittemmin myös Lempäälän-Vesilahden Pursiseuran kanssa.

Seuran jäsenelle Hannu Vehmaselle anottiin hengenpelastusmitalia vuonna 1973 neuvokkaasta toiminnasta jäihin pudonneen auton matkustajien pelastamisessa, minkä tasavallan presidentti sittemmin myönsi.

LIGHTNINGIEN SM-KILPAILUT 1980 ALOITTAVAT UUDEN VUOSIKYMMENEN

Seura oli päättänyt vuonna 1979 anoa lightningien SM-kilpailuja pidettäväksi Valkeakoskella ja Mallasvedellä. Ne saatiinkin, mutta hyvissä ajoin aloitettujen järjestelyiden rinnalla koettiin huono laituritilanne uhkaksi koko kilpailulle. SM-kisajärjestelyitä vietiin kuitenkin eteenpäin aktiivisesti. Kisaorganisaation oli luonut Juhani Saares. Toukokuussa voitiin kuitenkin todeta laituriasian kaupungin taholta edenneen hyvin. Laiturit olivat kiinnittämistä vaille ja poijupainot valmiina. Vain poijut puuttuivat. Hyvin organisoidut kisat onnistuivat elokuun alkupäivinä erinomaisesti. Kiitosta järjestelyistä tuli vielä myöhään syksylläkin. Osallistujaveneiden lukumäärä 42 venettä on vieläkin suurin, mitä litien SM-kisoissa on ollut. Kilpailuja varjosti kuitenkin tieto seuran perustajajäsenen ja ensimmäisen kommodorin Harry Hurmeen poistumisesta purjehtijoiden keskuudesta väljemmille purjehdusvesille.

Kilpailutoiminta jatkuu koko 80-luvun vilkkaana. Toiminta kaiken kaikkiaan saa vuosikymmenen loppuun mennessä sen muotonsa missä se vielä 90-luvun puolivälissä on. Mallasvesipäivät pidetään säännöllisesti avoimina kilpailuina heinäkuun alussa. Lisäksi on vuotuinen Liessaari-purjehdus sekä epävirallisemmat Pälkäne-purjehdukset. Pirkka-Hämekilpailua aletaan käydä 1986 Vanajaveden Purjehtijoiden ja Lempäälä-Vesilahden-pursiseuran venekuntien kesken. Liti-Ranking-kilpailut kevytveneiden pääkilpailuna pidetään Mallasvesipäivien yhteydessä. Seurasta aktiivisimmin seuran ulkopuolisiin kilpailuihin osallistuu lightningilla Aimo Jokiniemi tuoden seuraan lukuisia luokkavoittoja Päijänne-purjehduksessa. Sittemmin 1991 Aimo ja Tuula Jokiniemi palkitaankin Lightningliiton Kellokas-kiertopalkinnolla.

Optimistijollia rakennetaan vuosikymmenen alkupuolella runsaasti ja juniorikoulutusta järjestetään mm. VVP:n kanssa yhdessä. Pääpaino toiminnassa onkin 80luvun alkupuolella junioritoiminnassa. Samaan aikaan köliveneiden määrä seurassa lisääntyy, suosituksi venetyypiksi nousee Joe-17. Myöhemmin aloitetaan kilpailla Joe- 17 -luokkamestaruudesta vuosittain Valkeakoskella Mallasvesipäivien yhteydessä.

Roineen jäätyä vain muistoksi olosuhteet rannalla ovat ankeat. Ollaan taivasalla. Toiminnan siirtämistä Raijantien päähän Kärsänlahdelle suunnitellaan vakavasti 1982, mutta lopulta vuonna 1984 hanke kaatuu. Riuttasaaren kehittämistä purjehduskeskukseksi vauhditetaan ja vielä samana vuonna hankitaan pieneksi seuramajaksi siirrettävä parakki. Satamaolojen kehittämistä suunnitellaan edelleen yhdessä kaupungin kanssa ja vuonna 1986 Riuttasaaren rantaan kiinnittyy komea 30 metriä pitkä betoniponttonilaituri. Vanhoista laitureista toinen menee Valkeakosken Navigaatioseuran käyttöön Taavetin saareen.

Vuosikymmenen loppupuolella retkikohteista lähinnä Mallasveden piirissä tulee pulaa, kun Paskosaaren käyttö loppuu. Esille pulpahtaa maa-alueen saanti seuran käyttöön jostakin. Tällainen löytyy Roineen läheisyydestä Hautsaaren eteläpuolelta. Yhtyneiltä hankkeelle näytetään vihreää valoa, mutta olosuhteiden kehittämisen Riuttasaaressa viedessä pienen seuran voimavaroja seuraavina vuosina on asia jäänyt toistaiseksi kesken.

Huolimatta voimakkaasta panostuksesta juniorikoulutukseen ja kevytveneiden rakentamiseen vuosikymmenen alussa voitiin kuitenkin 80-luvun lopulla vain todeta muiden kevytveneiden kuin lightningien puuttuminen seuratoiminnasta lähes tyystin. Mihin olivat kadonneet kaikki ne windmillit, viklat ja optimistijollat? Toiminta oli alkanut painottua enemmän isommilla köliveneillä käytäviin Lys-kilpailuihin ja retkipurjehduksiin.

VENEKANTA KASVAA JA TOIMINTA PIRISTYY 1990-LUVULLA

Kilpailullisesti 90-luvulle siirryttäessä ei tapahdu suurempia muutoksia. Niin seuran kuin yhteistyökumppaneidenkin, VVP:n ja LVPS:n kilpailut niin muodoltaan kuin määrältäänkin vakioituvat. Kölivenekanta kasvaa huonoista vuosista huolimatta ja lähes tuplaantuu vuoteen 1994 mennessä. Kilpailut isompien veneiden välillä kiristyvät ja mielenkiinto niihin kasvaa voimakkaasti. Lightning-venekunnista pari osallistuu aktiivisesti Liti-Ranking-sarjaan kuin myös SM- ja EM-kilpailuihinkin. Jokiniemet käyvät edustamassa seuraa aina Italiassa järjestetyissä EM-kilpailuissa asti.

 

Seuran nykyinen laiturikokonaisuus täydessä toiminnassa.

Kaupungin kanssa käydyissä neuvotteluissa 1990 suunnitellaan rakennettavaksi lisää laituria. Keväällä 1991 talkoohenki herää ja uutta laituria syntyykin yli 30 metriä. Kaupunki maksaa laiturin rakennusaineet ja seuran panos on noin 300 miestyötuntia. Vielä saman kesän aikana rakennetaan grillikatos. Seuraavana talvena jatkettiin olosuhteiden parantamista räjäyttelemällä pahimpia kiviä laiturin kupeelta. Veneiden isontuessa matalan veden aikaan pohjakosketuksia oli alkanut ilmaantumaan säännöllisesti. Pohja vaatisi kuitenkin edelleen töitä, jotta olosuhteet siltä osin saataisiin kuntoon. Talkoot jatkuivat 1993 seuramajan siirrolla alun perin suunniteltuun paikkaan. Majan korjaustöitä jatkettiin vielä keväällä 1994. Olosuhteet niin laiturin kuin rannankin osalta oli nyt saatu seuralaisten toivomalle tasolle.

Koko seuran toimintaa lähes koko sen 25-vuotisen historian ajan ovat leimanneet puutteelliset olosuhteet niin laiturin kuin tilojenkin suhteen kuin myös epävarmuus Riuttasaaren pysymisestä seuran käytössä. 25-vuotisjuhlien kynnyksellä kuitenkin laituriolosuhteiden voidaan todeta olevan hyvällä tasolla ja venekantaan nähden paikkoja riittävästi. Lisäksi toiminta varmistui oleellisesti vuonna 1993 tehdyllä vuokrasopimuksella, jolla laiturin yhteydessä oleva maa-alue, 2000 m2, vuokrattiin seuralle kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

Tätä historiikkia kirjoitettaessa on myös varmistunut laitureiden siirtyminen seuran omistukseen.

 Historiikin laatinut Heikki Virkki käyttäen kirjoitukseen osittain Heikki Collinin ja Pekka Hannulan vuonna 1980 kirjoittamaa 10-vuotishistoriikkiä.

 

 

 Valkeakosken Purjehtijoiden 25-vuotis­taipaleella ovat seuraa vetäneet puheen­johtajana ja varapuheenjohtajana aktiivisesti toimineiden hallituksen muiden jäsenten tukemana seuraavat henkilöt:
 

PUHEENJOHTAJAT

puheenjohtaja

varapuheenjohtaja

1971

Harry Hurme

Matti Tulonen

1972

Harry Hurme

Matti Tulonen

1973

Harry Hurme

Seppo Koivisto

1974

Seppo Koivisto

Hannu Vehmanen

1975

Seppo Koivisto

Hannu Vehmanen

1976

Heikki Collin

Hannu Vehmanen

1977

Heikki Collin

Kaarle Uimonen

1978

Heikki Collin

Kaarle Uimonen

1979

Kaarle Uimonen

Arto Rinta-Opas

1980

Ismo Kuusisalo

Pekka Hannula

1980

Ismo Kuusisalo

Pekka Hannula

1982

Ismo Kuusisalo

Pekka Hannula

1983

Ismo Kuusisalo

Pekka Hannula

1984

Ismo Kuusisalo

Kaarle Uimonen

1985

Ismo Kuusisalo

Pertti Jalonen

1986

Ismo Kuusisalo

Pertti Jalonen

1987

Ismo Kuusisalo

Pertti Jalonen

1988

Ismo Kuusisalo

Pertti Jalonen

1989

Ismo Kuusisalo

Pertti Jalonen

1990

Ismo Kuusisalo

Pertti Jalonen

1991

Ismo Kuusisalo

Lassi Järvinen

1992

Lassi Järvinen

Heikki Virkki

1993

Lassi Järvinen

Heikki Virkki

1994

Lassi Järvinen

Heikki Virkki

1995

Heikki Virkki

Ismo Kuusisalo

Mistä mukana koko 25-vuotisen taipaleen ovat seuran nykyisistä jäsenistä olleet Pekka Hannula ja Kalevi Visala.

 

 


 

SEURALIPPU

 

Perustamisvuotensa 1970 jälkeen seura sai toimintansa hyvään vauhtiin. Seuran veneet retkeilivät ja kilpailivat niin omissa vesissä kuin muualla. Alkoi olla tarvetta erottua muista. Vuonna 1972 alettiin suunnitella seuramerkkiä lippua ja muuta tarvetta varten.

Seura valjasti taiteelliset voimansa suunnittelukilpailuun. Ennakkotieto oli, ettei mitään paikkakunnan vaakuna-aiheista merkkiä tulla Kauppa- ja teollisuusministeriössä hyväksymään. Ehdotuksia jätettiin neljältä eri jäseneltä. Suoritetun äänestyksen voitti Heikki Collinin ehdotus. Tämän pohjalta Harry Hurme loi merkin, joka on käytössä klubitakki- ja puseromerkissä. Vuoden 1973 puolella ehdotus esiteltiin lausuntoa varten Valtakunnan Heraldiselle toimikunnalle lipun tunnukseksi. Toimikunta hylkäsi tämän sekä myöhemmät ehdotukset epäheraldisina.

Seura pyysi apua merkkiinsä Valtakunnan pääheraldikko Gustaf von Numers´ilta. Gustaf hiukan tyylitteli ja Heraldinen toimikunta hyväksyi lippumerkin ja seura Gustafin laskun. Kauppa- ja teollisuusministeriö ministerinsä Jan-Magnus Janssonin allekirjoituksella vahvisti lipun merkkeineen 17.5.1973. Merkki on sanallisesti kuvattuna: ankkurin perä kourineen, josta nousee kolmihaarainen havunoksa, kuvio sininen.

Ankkurin kourasta nouseva kuusenoksa viittaa Valkeakosken vaakunassa olevaan kuuseen, heraldiikan tapaan kysymyksessä on detalji, kuusenhavu edustaa kokonaisuutta, koko puuta. Kesästä 1973 on seuran kuusenhavulippu liehunut useimmilla järvillä ja monilla merillä osoituksena veneensä kotipaikasta ja kipparin/ veneen kunnosta. Varaudu kohtaamaan tuttu lippu.

IK